29.1.2018

Ei mikään taikatalvi

Tammikuu 2016
Olen uinunut kirjoittamisen suhteen talviunta. Elämä on vienyt mennessään eikä bloggerin avaaminen ole käynyt edes mielessä. Tallilla vietetty aika ei ole ollut myöskään kovin inspiroivaa eikä siitä ole jäänyt paljoa tallennettavaa.

Syksy ja talvi on ollut aikamoista taistelua hevosen säännöllisen liikutuksen suhteen. Pimeä vuodenaika, vaikeat keliolosuhteet, aikatauluongelmat ja tästä kaikesta johtuva motivaatiopula on rokottanut harrastamista rankasti. Tara on liikkunut muutaman kerran viikossa lähinnä maastakäsin työstäen. Olen juoksuttanut sitä irtona, tehnyt maastakäsin helppoja harjoitteita ja talutellut. Silloin tällöin olen ratsastanut sen kevyesti.

Tahto selkään ja maastoon olisi ollut kova. Ei vain tarpeeksi kova, kun päivän pimennyttyä olen päässyt vihdoin otsalampun valossa hakemaan hevosta tarhasta ja vastassa on kavioista korvanpäihin kurassa uitettu hevonen. Oma nukkumaanmenoaika häämöttää ja menisi yli tunti, että hevosen saisi siihen kuntoon, että sille voisi pukea varusteet. Näin sitä on tyytynyt harjaamaan suurimmat ravat pois ja viemään hevosen riimun kanssa kentälle.
pari viime viikkoa on mennyt toipuessa ikävästä flunssasta, jota sairastin samaan aikaan poikamme kanssa. Voin kertoa, että vaikka kuumemittari näytti samoja lukemia molemmille, taapero oli täydessä terässä. Äiti taas ei. Pipsa Possulla sai ostettua hieman sohva-aikaa ja kun tämä aika oli kulutettu, ei auttanut kuin boostata äiti buranalla ja kofeiinilla.
Nyt uskallan viimein toivoa, että päästään taas säännöllisen liikutuksen ja erityisesti ratsastuksen pariin. Tammikuu vilautti parastaan, kun maa sai vihdoin kauniin valkoisen lumipeitteen ja pieni pakkanen toi huurteisilla puillaan valoa tänne maaseudullekkin. Nyt se on taas mennyttä, mutta ei auta kuin kaivaa kaapista kuravarustus ja leijonanannos asennetta.

Maanantaina pääsin sen verran tallille, että eläinlääkäri kävi. Viime kerralla hampaiden raspauksen yhteydessä eläinlääkäri sanoi, että Taran hampaiden välissä on joku kolo, ilmeisesti diasteema. En saanut kuitenkaan ohjeita hoitoon tai muuten jatkoon ja koko asia meni minulta vähän ohi (silloin vuoden ikäinen poikani oli mukana tallilla, joten keskittyminen ei ollut parasta mahdollista). Nyt halusin, että suu tarkistetaan hyvin.

Otin ensimmäistä kertaa eläinlääkärin Anivetista ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen valintaan. Kunnan eläinlääkäritkin ovat hoitaneet rokotukset ja raspaukset aina hyvin, mutta klinikalta sai nopeasti ajan itselleen sopivaan aikaan.

Eläinlääkäri tarkasti Taran suun ja totesi, että diasteemaa ei ole. Sen sijaan yksi hammas oli aavistuksen enemmän kulunut kuin muut ja tämä oli ilmeisesti se "kolo". Kuluma ei kuitenkaan ole sellainen, että se keräisi ruokaa tai olisi muuten haitaksi. Myöskään raspauksen tarvetta ei ollut.

Suun tarkastamisen lisäksi Tara sai rokotteet ja paljon kehuja. Tara kääntyi vuoden vaihteessa jo 20 vuotiaaksi, mutta tätä ei huomaa oikeastaan mistään. Eläinlääkäri kehui mm. tamman lihaskuntoa ja hampaita. Kaiken kaikkiaan käynnistä tuli siis todella hyvä mieli ja sellainen olo, että meillä on vielä runsaasti yhteisiä vuosia jäljellä. Toki issikat ovat pitkäikäistä sorttia, mutta silti tästä sai mieltä ylentävää lisävarmistusta.




2 kommenttia:

  1. Samanlaisia mietteitä syksyn kurakelien aikaan oli täälläkin, ja nyt oikein ilolla katselee, kun taas lunta sataa! Sitä kummasti piristää mieltä, kun ei ole niin pimeätä ja kaikki paikat ei ole kurassa.

    Hienoa, että Taran hammaslääkärivisiitistä tuli vain hyviä uutisia, ne on erittäin positiivisia erityisesti ikääntyvien heppojen kanssa.

    Eiköhän se kevätkin sieltä jossain vaiheessa tule :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on tosiaan nurkan takana jo ja sen huomaa kyllä mielialassakin :)
      Olinkin helpottunut hammasuutisista, kun ne tuntuvat vähän olevan se vanhempien hevosten heikko lenkki!

      Poista

Jokaiseen asialliseen kommenttiin vastataan. Kiitos viestistäsi!