26.9.2017

Askellajikilpailut pähkinänkuoressa


Askellajiratsastus ja askellajikilpailut ovat kohtalaisen pieni laji Suomessa, kun verrataan esim. este- tai kouluratsastukseen. Kuitenkin lajilla on oma aktiivinen harrastajaporukkansa ja kilpailuita järjestetään paikallisista tallikilpailuista aina Suomenmestaruuskisoihin asti. Lisäksi Suomalaisia ratsukoita nähdään myös kansainvälisissä kisoissa.

Islanninhevoset yhdistetään helposti vain maastoratsuiksi ja pitkänkin linjan hevosharrastajille saattaa tulla yllätyksenä, että näillä "poneilla" on myös ihan oma kilpailulajinsa. Sain Anulta vinkin kirjoittaa aiheesta niille, jotka eivät ole lajiin perehtyneet ja innostuinkin tekemään lajista pienen esitelmän.

Sain kuvat facebookin kautta ja tämä söi laadun. Ei anneta sen häiritä.
Askellajiratsastuksessa kilpaillaan Sport- ja Gaedingakeppni- kilpailuissa. Gaedingakeppni eli GK on
lähtöisin Islannista, kun taas Sport-kilpailut ovat saaneet alkunsa Euroopasta. Suurin osa Suomen kilpailuista on Sport-kilpailuita ja koska en ole ikinä ollut edes katsomassa GK-kilpailuita, puhun tässä lähinnä Sport-puolen kilpailuista. Myös islanninhevosten SM, PM ja MM-kisat käydään sport-kilpailuina. Sen verran kävin Islanninhevosyhdistyksen sivuilta opiskelemassa,  että Sport:issa painotetaan suorituksen tarkkuutta ja täsmällisyyttä askellajien puhtauden ja näyttävyyden lisäksi. Gk:ssa taas painotetaan hevosen eteenpäinpyrkimystä ja yhteistyöhalukasta luonnetta askellajien ohella ratsastuksen ollessa muuten hieman vapaampaa. GK-kilpailuiden tavoite on löytää paras askellajihevonen, jota on ilo sekä ratsastaa että katsoa.

Askellajikilpailuissa on useita luokkia, joista löytyy erilaisia töltti-, nelikäynti- ja viisikäyntiluokkia. Lisäksi on olemassa myös passijuoksukilpailuja, mutta niihinkään en ole perehtynyt lähes lainkaan, joten puhun tässä lähinnä töltti-, nelikäynti- ja viisikäyntiluokista.

Askellajikilpailut ratsastetaan passijuoksuja lukuun ottamatta aina ovaaliradalla. Rata on n. 4 metriä leveä ja 250m pitkä. Kilpailuissa arvostelun alla ovat askellajin tahdin puhtaus, oikea tempo, liikkeiden lennokkuus, muoto ja esityksen harmonia.

Tölttiluokissa esitetään tölttiä eri tavoin luokasta riippuen. Eri luokissa esitetään esimerkiksi hidasta tölttiä, temponlisäystä töltissä, tölttiä pitkin ohjin tai helpoissa tölttiluokissa tölttiä vapaavalinnaisella temmolla. Luokkia ovat T1, T2, T3, T4, T5, T6, T7 ja T8. Esimerkiksi otin kahden eri tölttiluokan kuvauksen Islanninhevosyhdistyksen sivuilta. Kaikkien luokkien kuvaukset löydät täältä.


T8 – Töltti
Karsinnassa on yhtä aikaa radalla kaksi tai useampia ratsukoita. He esittävät ohjelman kuuluttajan opastamina. He ratsastavat lähtöjärjestyksessä ilmoitetussa kierroksessa.
Ohjelman osat:
1. Tölttiä vapaavalintaisessa tempossa. Hidastus käyntiin ja suunnanvaihto
2. Tölttiä vapaavalintaisessa tempossa


T2 - Töltti
1. Vapaavalintaista tempoa tölttiä.
2. Hidasta, tasaista ja rauhallista tempoa tölttiä. Hidastus käyntiin ja suunnanvaihto.
3. Töltin tempo työtöltistä keskitölttiin, ohjat yhdessä kädessä selkeästi osoittaen, että kuolaintuntumaa hevosen suuhun ei ole.
Jokainen osa esitetään kerran, yhden kierroksen ajan. Kolmannen osion pisteet kerrotaan kahdella.


Nelikäyntiluokissa esitetään töltti, ravi, käynti ja laukka. Vaaditut temmot riippuvat luokasta. Nelikäyntiluokkia ovat V2, V3, V4, V5 ja V6. Otin esimerkiksi kahden eri nelikäyntiluokan kuvauksen.

V5 – Nelikäynti
Karsinnassa on radalla yhtä aikaa kaksi tai useampia ratsukoita. He esittävät kuuluttajan opastamina, vaaditut neljä askellajia. He ratsastavat lähtöjärjestyksessä ilmoitetussa kierroksessa.
Ohjelman osat:
1. Tölttiä vapaavalintaisessa tempossa
2.Ravi, tempo harjoitusravista keskiraviin
3. Keskikäyntiä
4. Laukka, harjoituslaukasta keskilaukkaan


V2 - Nelikäynti
Karsinnassa on radalla yhtä aikaa kaksi tai useampia ratsukoita. He esittävät neljä askellajia kuuluttajan opastamina (ks. 5.4.2). He ratsastavat lähtöjärjestyksessä ilmoitetussa kierroksessa.
Ohjelman osat:
1. Työtöltti
2.Ravi, tempo harjoitusravista keskiraviin
3. Keskikäynti
4. Laukka, harjoituslaukasta keskilaukkaan
5. Lisätty töltti


Viisikäynnissä ratsastetaan kaikki viisi askellajia, eli töltti, ravi, käynti, laukka ja passi. Viisikäyntiluokkia ovat F1 ja F2. Luokista kuvaukset alla.

F1 - Viisikäynti
1. Töltti, tempo työtöltistä keskitölttiin
2. Ravi, tempo harjoitusravista keskiraviin
3. Keskikäynti
4. Laukka, tempo harjoituslaukasta keskilaukkaan
5. Liitopassi
Kutakin askellajia esitetään vain kerran yhden kierroksen verran, paitsi käyntiä puoli kierrosta. Liitopassi näytetään ainoastaan pitkillä sivuilla.
Töltin ja passin pistemäärät kerrotaan kahdella.


F2 – Viisikäynti
Karsinnassa on radalla yhtä aikaa kaksi tai useampia ratsukoita. He esittävät kuuluttajan opastamina vaaditut viisi askellajia. He ratsastavat lähtöjärjestyksessä ilmoitetussa kierroksessa.
Ohjelman osat:
1. Tölttiä työtöltistä keskitempoon
2.Ravia, tempo harjoitusravista keskiraviin
3. Keskikäyntiä
4. Laukkaa, tempo harjoituslaukasta keskilaukkaan
5. Passia
Ratsukot näyttävät passia kolmesti toisella pitkällä sivulla. Ratsastajat valitsevat kummalla pitkällä sivulla passi näytetään enemmistön päätöksellä. Äänien mennessä tasan kuuluttajan arpoo suoran. Passin sekä töltin pisteet kerrotaan kahdella.



Laji on kiehtova ja välillä oikein harmittaa, ettei ole tällä hetkellä resursseja treenata ja kilpailla siinä enempää. Hevosen talentti ei loppuisi ihan heti kesken etenkään tölttiluokissa, mutta raha ja aika ei tällä hetkellä riitä jatkuviin valmennuksiin ja kisaviikonloppuihin. Jos valmentautuminen ja kilpaileminen kiinnostaa vielä poikamme ollessa vanhempi, on sille silloin otollisemmat mahdollisuudet. Siksi tällä hetkellä tyydyn "jumittamaan" helpoissa luokissa ja haen kilpailuista lähinnä mukavaa vaihtelua tavalliseen arkeen.


Suosittelen tutustumaan lajiin ja uskaltautumaan vaikka ihan paikan päälle katsomaan kisoja. Tulevat kilpailut löydät KIPA:sta. Se riski siinä on, että jollei sitä neli- tai viisikäyntistä ennestään löydy, joutuu sellaisen hankkimaan askellajiratsastuskärpäsen purtua. Kisoissa on mielestäni hyvä henki ja toinen toistaan kannustava meininki. Kyräilyä ja arvostelua en ole ovaaliradan ympäristössä havainnut.

Jos jokin asia mietityttää, kysy rohkeasti kommenttiosiossa!

2 kommenttia:

  1. Hei kiitos tästä valaisevasta tekstistä, kiva oppia uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tekstistä sai jotain irti! :)

      Poista

Jokaiseen asialliseen kommenttiin vastataan. Kiitos viestistäsi!