1.6.2017

Millaisista blogeista pidän ja linkkaa blogisi

Laidunkauden aloitus on venynyt tänä vuonna todella pitkälle. Edelleenkään ei laitumet ole siinä kunnossa, että sinne voisi hevoset laskea. Pihateiden reunustat kuitenkin kasvavat komeasti vihreää, joten viime viikot olen syötellyt Taraa ahkerasti viheriöllä. Olen jopa pieneen "hysteriaan" taipuvainen ja suoritan vihreään totuttamisen huolellisesti vartti kerrallaan aikaa lisäten. Onneksi meidän tallilla ei vihreään totuttaminen ole pelkästään hevosen omistajan vastuulla vaan tallinomistaja päästää heppoja ruohotarhaan.

Välillä olen jäänyt suoraan lenkiltä syöttelemään Taraa pihalle. Tällöin olen löysännyt satulavyön ja taiteillut suitsista kuolaimettomat. Nappaan kuolaimet pois, laitan turparemmin ihan löysälle ja poskiremmit ja ohjat kiinni turparemmiin. Ei kauhean tukeva systeemi, mutta Taran kanssa toimii hyvin taluttaessa.

Huono kuva, mutta patentin arvoinen temppu.
Kirjoitellaanpa vähän blogijuttuja välillä. En ole vaivautunut ottamaan kameraa tallille, koska Tara on viimeiset kuukaudet ollut tosi epäsiistin näköinen karvanvaihdon vuoksi. Nyt alkaa neiti Hevosen urakka sillä saralla olemaan selvä, joten piakkoin on luvassa uutta kuvamateriaalia kännykkäräpsyjen ja vanhojen kuvien tilalle. Monessa blogissa taitaa olla sama ongelma. Ainakin mun lukulista on tällä hetkellä melko hiljainen. Mua ei häiritse verkkainen päivitystahti lukemissani blogeissa, mutta lukulistalle mahtuisi siksi useampikin blogi. Siksi pientä tarinointia siitä, mitä lukulistalleni haen ja toivon, että jätätte bloginne osoitteen kommenttikenttään mikäli se on edes hieman sinne päin.

Ulkoasu
Blogin lukemiseen en tarvitse hienoa koodattua ulkoasua, mutta tietyt asiat ulkoasussa ovat kuitenkin tärkeitä. Ulkoasun täytyy olla selkeä. Kokonaisuuden ei sovi olla kovin kirjava ja levoton. Tekstin täytyy olla selkeää niin väri-tausta yhdistelmältään kuin fontiltaankin. Lisäksi olen parantumaton esteetikko, joten arvostan mm. fiksusti aseteltua tekstiä ja harkittua kokonaiskuvaa. Tämän kaiken pystyy toteuttamaan ilman kooditaituruuttakin. Itse menin aluksi aika pitkään ihan vain valkoisella taustalla ja yksinkertaisella bannerilla. Tärkeintä on, että kokonaisuus sointuu yhteen ja tekstistä saa hyvin selvää.
Tämä yksinkertaisuus toimi bannerinani aluksi. Kuva ois ollut kiva.
Kuvat
Mulle kokonaisuus ratkaisee, ei superhienot hyvällä kalustolla otetut ja tarkkaan muokatut valokuvat. Kuitenkin kuvat saavat olla selkeitä ja kivoja katsella. Tämä on helppo toteuttaa, kunhan hieman katsoo missä asennossa hevonen kuvassa esiintyy ja onko taustalla pakko olla lantala tms. Pääasia kuitenkin, että kuvia on. Toki mielelläni katson myös taidokkaasti toteutettuja kuvauksia ja kaikki kunnia tälläisen taidon hankkineille.
Kirjoittaja
Tähän ei ole kyllä yhtä oikeaa. Sanoisin, että mieluiten luen aikuisten ihmisten blogeja. Kuitenkin kirjoitustyyli ratkaisee ja tälläkin hetkellä lukulistalta löytyy myös nuorien ihmisten blogeja. Toisista blogeista ei edes huomaa kirjoittajan nuorta ikää, välillä tuntee itsensä hieman "tädiksi", mutta se johtuu vain erilaisista elämäntilanteista.
Aihe
Tämänkin suhteen olen erittäin kaikkiruokainen. Kunhan aiheella on kaviot, olen tyytyväinen. Minua kiinnostaa lukea kaikista lajeista ja roduista. Toki lähimpänä sydäntä issikat ja muut alkuperäisrodut.
Linkkaa blogisi kommenttikenttään! Jos saan lukulistalleni uusia kohteita, saatan tehdä niistä pienen esittelyn.




3 kommenttia:

  1. www.tuhattasataa.blogspot.fi

    Blogissani seurataan minun, Idan, ja vuokrahevoseni Super Platiniumin tietä kohti kaulanarulla ratsastusta ja matkaratsastuskilpailuita, tavoitteenamme on myös kehittyä maastotaitoratsastuksessa. Arkemme koostuu rennoista treeneistä tavoitteena tyytyväinen hevonen, sekä vauhdikkaista maastolenkeistä pitkillä hiekkateillä. Arjen tähtihetkiä ovat kesällä pidettävät istuntatunnit ja muut hevostapahtumat, joissa toimin yleensä kuvaajan roolissa.

    Blogini on kuvapainotteinen, mutta kun inspiraatio iskee, ei kirjoituksesta meinaa tulla loppua. Blogi sopii siis kuvien katselemisesta tykkääville. Lisäksi postauksissa saattaa olla lisänä jonkinlainen video, esimerkiksi ratsastustunnista.

    Tervetuloa!

    VastaaPoista
  2. http://jennynkisajaratsastusblogi.blogspot.fi/?m=1

    Blogin takan on nuori, vuonna -90 syntynyt 100% hevoshullu nainen. Blogissani kerron ratsastuksestani harraste- ja kilpailualueella.

    Ratsastuksen aloitin 9-vuotiaana ratsastusterapiassa. Lopetettuani ratsastusterapian siirryin Siuntioon tuttujeni luokse ratsastamaan heidän aaseillaan. Myöhemmin siirryin Seijan tallille.

    Vuoden 2009 tammikuussa minua pyydettiin Special Olympics valmennusrenkaaseen. Ratsastin kerran- kaksi viikossa ja olen osallistunut valmennusleireille Huittisissa, noin seitsemän kertaa vuodessa. Kilpailuihin osallistuin noin kolme kertaa vuodessa, vaan taitojen kasvettua tahti kiihtyi.

    Vuonna 2010 vaihdoin tallia Pikkupihlajaan, siellä myös tapasin Paulin. Olen kisannut Paulilla, koulussa ja esteillä. Painostan kouluun enemmän ja esteitä hyppään ihan vain harrastuksena.

    Minut valittiin vuonna 2014 Special Olympics joukkueeseen. Kilpailut olivat Los Angelesissa ja siellä voitin kolmesti kultaa.

    VastaaPoista
  3. Http://mkriding.blogspot.fi

    New forestin poneja edestä, takaa, sivulta. Ylhäältä ja alhaalta. Nuoria poneja, jotka valmistautuvat kukin oman elämänsä sen hetkisiin koitoksiin. Kouluratsastusta, oma talli.

    VastaaPoista

Jokaiseen asialliseen kommenttiin vastataan. Kiitos viestistäsi!