8.4.2017

Hevoset omaan pihaan


Moni hevosharrastaja pyörittelee mielessään ajatusta omasta tallista. Toiset leikillään, toiset puolitosissaan ja toiset ihan aikuisten oikeasti tosissaan. Tässä on hieman mun ajatuksia, mitä kannattaa ottaa huomioon.


Ensin täytyy miettiä lupa-asiat. Parhaiten selvität oman pihasi kelpoisuuden hevosten pitoon ottamalla puhelimen käteen ja ottamalla yhteyttä omaan kuntaasi. Esimerkkinä meidän kunnan määräyksistä, että hevosten ulkotarhan etäisyys naapurikiinteistön asuin - tai lomarakennukseen tai pihapiiriin on oltava vähintään 50m. Ratsastuskentälle tämä etäisyys on 20 m ja laitumelle 10m. Pohjavesialueille ei saa perustaa eläinsuojia, tarhoja eikä kenttiä. Myös lanta-asioista on omat määräyksensä.


Kun tiedät hevosten muuttamisen omalle tontille mahdolliseksi, alkaa sopivien tilojen miettiminen. Itse aloitin opiskelemalla. Hevostietokeskus on tässä kova sana. Sieltä kannattaa opiskella kaikki mahdollinen hevosten tilojen mittamääräyksistä ja muista pitoa koskevista asioista. Lisäksi tässä kohtaa kannattaa miettiä, että kuinka isolle laumalle haluaa tilat varata.


Jos sinulla on hevosille ajateltu piharakennus, ensin on hyvä aloittaa rullamitasta. Riittääkö korkeus, oviaukkojen leveys yms? Mihin karsinat/makuuhalli? Mahtuuko tarpeeksi iso? Mitä ylipäänsä haluat hevostiloiltasi? Hevosille hyvät olot ja itseä ajatellen hoitopuomi pihalle? Entä sitten kun tulee kengittäjä tai eläinlääkäri, missä he pystyvät työskentelemään. Uutta rakentaessa on tietysti omat lupa- ja suunnitteluasiat. 

Sen lisäksi, että tallin/pihaton täytyy täyttää määräykset ja olla turvallinen ihmisille ja hevosille, täytyy tarha-asia miettiä. Mikä on riittävän iso ja millaiselle maalle se perustetaan? Mitä pohjatöitä se vaatii? Nurmikko tai joutomaa painuu äkkiä mutavelliksi.

Vaikka hevosilla on suoja- ja ulkoiluasiat kunnossa ja olet miettinyt tilojen riittävän, tulee hevosten ohessa paljon säilöttävää. Mihin lantala, kuivikkeet ja heinät? Entä rehut ja varusteet? Heinää ei ole hyvä säilyttää hevosten kanssa samassa tilassa ja helpommalla pääset, jos saat koko talven heinät mahtumaan kerralla. Kuivikkeista onneksi on sään kestäviä pakkauksia saatavilla.


Suunnitteluvaiheessa on hyvä kiinnittää käytännön asioihin huomiota. Kuvittele itsesi tallitöihin ja etsi ne helpoimmat ratkaisut. Tallinpitoa saa paljon helpommaksi ja kevyemmäksi, kun esim. lantala on lähellä ja helpon kulun päässä tai kun vesiposti on hollilla. Hevosen kanssa on helpompi lähteä ratsastamaan, kun hoitotila ja varusteet ovat lähekkäin. Pieniä asioita, mutta kasvavat suuriksi kun jokaista kottikärryllistä varten täytyy kulkea pitkä hankala matka tai raahaat niska vääränä varusteita hoitopaikalle.

Tässä tuli mielestäni keskeiset asiat, mutta on paljon juttuja, mitä kannattaa miettiä. Tärkeintä on lähteä omista tarpeista. Turha rakentaa luxus-ratsutilaa, jos ajatuksena on majoittaa kahta omaa hevosta ja vain maastoilla niiden kanssa. Jos haluaa ottaa muiden hevosia vuokralle, kannattaa tallipiha ja oma piha pitää erillään.


Oma tupa oma lupa, jos tykkää hoitaa itse hevosensa eikä sitoutuminen tai kova työ pistä kavahtamaan, on oman tallin kanssa touhuaminen erittäin antoisaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokaiseen asialliseen kommenttiin vastataan. Kiitos viestistäsi!