22.3.2017

Uusi aikakausi N-Y-T nyt!


Mihin tämä aika juoksee? Johonkin uskomatonta vauhtia. Meidän pikkuvauva on jo lähes taapero. Hän kävelee tuen kanssa, osaa taputtaa käsiä yhteen ja saa auki joka ikisen laatikon ja kaapin mitä vaan voi löytää. Hän konttaa nopeasti, tutkii kaikkea ja kiipeää joka paikkaan. Vastahan mä jäin äitiyslomalle ja ihmettelin pientä ihmettä. Mutta tarkoitukseni oli nyt kirjoittaa bloggaamisesta, ei vauvasta.

Blogi on hiljentynyt merkittävästi vuoden takaisesta. Lopettamistakin harkitsin jossain vaiheessa, mutta tämä on kyllä niin kiva pieni harrastus, että en raaskinut kuitenkaan. Ekat puoli vuotta vauva-ajasta voin sanoa, että blogin hiljaisuus johtui oikeasti aikapulasta. Vauvan, eläimien ja kodin hoitamisen jälkeen ei yksinkertaisesti riittänyt aikaa istua tietokoneelle. 

Nyt kun vauva on jo 10 kuukauden ja nukkuu kunnon päiväunia enkä minä ole enää pääasiallinen ravinnonlähde, on mulla ollut iltaisin aikaa lukea, kutoa ja katsella telkkaria. Siispä aikaa voisi myöntää myös blogille. Olen kuitenkin niin tottunut siihen, että käyn tallilla aina ilman kameraa ja vaikka saisin kirjoitusinspiraation, en jaksa avata konetta ja unohdan koko teksi-idean.

Blogin hiljaisuus ei siis johdu kiireestä eikä ideoiden puutteesta. En voi syyttää edes kuvien puutetta, koska mun bloggausinto ei ole ikinä ollut riippuvainen kunnon valokuvista. Jos mulla on jotain asiaa, käytän mielihyvin vanhoja valokuvia tai kännykkäkuvia. Netti on täynnä laadukkailla kuvilla varustettuja hevosblogeja, mutta mun blogissa niitä on suht harvoin. Tämä aiheuttaa sen, että kynnys julkaista suhmuraisia kännykkäkuvia on matala. Syynä on nykyisin siis ihan vain tottumus. Olen tottunut panostamaan blogiin joskus ja jouluna. 

Nyt aloitan kevään innoittamana uuden aikakauden. En voi luvata vieläkään niitä laadukkaita kuvia tai videoita; harvemmin saan (tai edes yritän saada) ketään heilumaan tallille kameran kanssa vaan yleensä keskityn tekemisestä nauttimiseen. Mutta jatkossa lupaan avata koneen viikottain ja jakaa teille meidän kuulumisia ja ajatuksiani edes tekstin (ja niiden suhmurakuvien) avulla.

Toinen asia, mihin yritän epätoivoisesti puuttua on kirjoitusvirheet. Olen aina ollut melkoinen kielipoliisi ja pyrkinyt tarkkaan oikolukemaan tekstini. Nykyään tuntuu, että jälkeenpäin omaa tekstiäni lukiessa löydän kirjoitusvirheitä joka lauseesta. Yritän puuttua, mutta en lupaa mitään, koska kotiäitiaivot...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokaiseen asialliseen kommenttiin vastataan. Kiitos viestistäsi!