29.7.2016

Villi ja v**un vapaa

Petri Nygårdin biisin kaunis nimi kuvaa tammojen tai siis erään tamman laidunloman sekoittaman kuupan ajatuksia paremmin kuin hyvin. Sen huomasin tällä viikolla, kun oli kengittäjän vierailupäivä ja allekirjoittanut teki useamman virhearvion putkeen. Oppi ja ikä kaikki ja sattuuhan näitä. Näillä ajatuksilla yritin ainakin moraalista krapulaani hälventää.
Miten monesti on laitumelta haettu aikuisiakin hevosia, jotka perseilevät vapauden kaipuussaan talutuksessa, pukittelevat ratsastajan kanssa ja tekevät muutenkin kaikki kevätjuhlaliikkeet päästäkseen takaisin viheriölle.
Siitäkin huolimatta kuvittelin hakevani tammat laitumelta kengittäjän käsittelyyn vailla ongelmia. Onneksi olin hommannut toisen taluttajan, enkä yrittänyt tuoda tammoja samaan aikaan yksin. Mun fiksu keväälla narun päässä kulkemaan oppinut vuotias meinaan retutti mua kuin pässiä narussa. En laittanut riimunnarua turvan ympäri tai mitään, koska tämähän on ihan peruskauraa ja tammuska tulee kotiin löysällä narulla anyway. Onnettomuuksilta vältyttiin, mutta alle puolen kilsan matka oli kaikkea muuta kuin oppikirjasta. Sanotaan nyt, että onneksi mulla oli turvakengät ja hanskat. Eikä makkara-auton numeroa pikavalinnoissa ;)
Päästiin talliin. Ajattelin varsan vuolun sujuvan hyvin; mä pidän kiinni, syötän lahjuksia ja homma on hetkessä valmis. Joo no kaikkea muuta, sen tarkemmin yksityiskohdista kertomatta. Kirjoitan tätä kännykällä, joten käsi kramppaisi ennen kuin saisin tilanteen värikkyyden kuvattua. Sanotaan nyt, että onneksi mulla oli turvakengät ja hanskat. Eikä edelleenkään sitä numeroa...
Taran kengitys sentään sujui ongelmitta ja tytöt pääsivät takaisin laitumelle. Olkoot siellä ja syksyn tullen mä kumitan "Vanin oppimat asiat"- vihon tyhjäksi enkä oleta enää mitään vaan muistan antaa varsalle tarpeeksi tilaa ja aikaa muutoksiin. Nytkin joku järkevä kokenut varsanomistaja olisi tuonut hevoset talliin viikkoa aikaisemmin eikä olettanut varsan olevan ihan fine lukuisien rutiineista poikkeamisten suhteen. Illan pelasti se, että Vani lähti laitumelle takaisin löysin naruin rennosti tallustellen. Ja ei mulla oikeasti ole sellaista vihkoa. Ihan niin ponityttö en tunnusta olevani. Kait..

2 kommenttia:

  1. Sellaisia ne hevoslapset on, välillä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Eilen osattu juttu on täysin unohtunut seuraavana päivänä :) Siihen vielä lisää sen tosiseikan, että jossain vaiheessa niitä rajoja yritetään hitusen venyttää hevosen haluamaan suuntaan.
    Kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tiedäkkään miten lohdullinen kommentti, kiitos!

      Teoriassa sen muistaa, mutta oman varsan kohdalla sortuu "pieneen" draama queenin rooliin välillä :D

      Poista

Jokaiseen asialliseen kommenttiin vastataan. Kiitos viestistäsi!