1.10.2015

Kolmas kerta toden sanoo


Ja otsikkohan viittaa tietysti meidän pihattosuunnitelmiin! Blogissa on nyt esitelty kaksi vaihtoehtoa, mutta monen tekijän valossa päädyttiin tähän kolmanteen. Ennen kun meidän talo rakennettiin, me tehtiin kunnollinen puuvaja. Lähinnä siksi, että yli hehtaarinen metsätontti tarjoaa paljon polttopuuta, mutta myös työmaakopiksi. Puuvajassa on betonilattia ja sinne on vedetty sähköt. Mitatkin sattuvat olemaan suurin piirtein samat, mitkä suunnitellussa pihatossa. Lisäksi puuvaja sijaitsee sellaisella alueella, mihin ei tarvitse tehdä maanmuokkaustöitä. Ovikin on leveä liukuovi jo valmiiksi. Seuraavaksi kurkistetaan vuoteen 2011...

Puuvajan lattiavaluu vuonna 2011
Kun joku olisi kertonut tuolle, että se puuhailee tulevan tallinsa perustuksien parissa, työinto olisi ollut ihan toinen!

Runko valmistuu.
Puuvaja aka tuleva pihatto on varustettu tiilikatolla. Ei karkoita sateen mekkala hevosia ulos :)

Puuvajan ympärille tulee portti ja ruokintakatos. Rakennusvaiheessa ympärys on tehty hiekkapohjaiseksi, mikä palvelee enemmän kuin hyvin. Loppuosa tarhasta tulee olemaan rinteinen metsätarha. Puuvajassa on nyt monen näköistä rojua ja klapeja, joten edessä on kunnon raivaus. Olen sitä jo vähän aloitellut, mutta hommaa riittää vielä. Raivauksen jälkeen on vuorossa seinien eristys ja levytys. Toki alkuperäisrodut eivät eristeitä kaipaa, mutta samalla vaivalla ne sinne laittaa kun pari ylimääräistä villapaaliakin pyörii pihalla. Ja lopuksi vielä tätä päivää ja tulevaa raivausurakkaa...







Tosiaan sanoinko jo, ettei ole lähiaikoina vapaa-ajan murheita? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokaiseen asialliseen kommenttiin vastataan. Kiitos viestistäsi!